 Miika Nousiainen vieraili Metsäjätti –näytelmämme harjoituksissa pari viikkoa ennen ensi-iltaa ja kertoi tarinan tapaamisestaan toisen kirjailijan kanssa. He olivat vertailleet tekeillä olevien kirjojensa teemoja; Nousiainen oli sanonut kirjoittavansa metsäteollisuudesta, kollega oli sanonut kirjoittavansa rakkaudesta. Vasta ”Metsäjätti” –kirjansa julkaisun jälkeen Nousiainen oli omien sanojensa mukaan tajunnut, että he olivat ehkä sittenkin kirjoittaneet samasta teemasta.
Ja minä olen samaa mieltä. Rakkaus on hyvin vahvasti läsnä myös romaanin pohjalta dramatisoidussa näytelmässä. Rakkaus kaikissa muodoissaa. Lähimmäisen rakkaus, vanhempien rakkaus, ystävien välinen rakkaus, rakkaus parisuhteessa, rakkaan menettäminen… “Oli löytänyt isänsä nojatuolista ase kädessä, puolet aivoista taistelevien metsojen koristeena. Ei tullut isänsä hautajaisiin… Kielsi meitä puhumasta siitä, kielsi koko tapahtuman, kielsi surun itseltään.” Rakkauden vastapainoksi Nousiainen on kirjoittanut tekstiinsä myös surun. Nousiaisen käsittelee inhimillisten tunteiden kirjoa kauniilla tavalla, heittää silmiemme eteen kontrastin toisensa perään. Keskusteltuamme kirjailijan kanssa, selvisi vielä että suurin osa näistä ihmisten tarinoista perustuu tositarinoihin hänen omasta lapsuudenmaisemastaan, kaveriporukastaan ja tehdaspaikkakuntien yhteisöistä. Suru oli yksi niistä teemoista, jotka saivat minut kiinnostumaan tästä näytelmästä. Näyttelijänä hieman jännitin näin omakohtaiseen aiheeseen tarttumista, mutta työn edetessä olen huomannut sen antavan minulle voimaa. Näytelmässä käsitellään monesta näkökulmasta isäksi tulemista, isän menettämistä sekä itsemurhaa. Kaikki kolme koskettavat. Oma isäni teki itsemurhan kaksi vuotta sitten. Vain pari viikkoa myöhemmin sain tietää itse tulevani pian isäksi. Se oli iso kasvun paikka. Suru ja ilo koettelivat yhtä aikaa ja tekivät minusta osan maailmaa, jota olin aiemmin seurannut vain sivusta. Olen erittäin paljosta kiitollinen läheisilleni, mutta erityisesti Lapin Ensi- ja turvakoti ry:n Kriisikeskukselle, missä minut vastaanotettiin heti seuraavana päivänä saatuani tiedon isän itsemurhasta. Tunneryöppy oli valtava, kun sain puhelinsoiton. Jotenkin osasin aavistaa jo ennen puhelimeen vastaamista, että huonoja uutisia on tulossa. Isä oli ollut masentunut. Emme olleet nähneet muutamaan kuukauteen, koska asuimme eri puolilla Suomea. Suru, kaipaus, viha, itsesyytös, rakkaus, pelko, vitutus, voimattomuus, halu soittaa ja jutella vielä kerran. Halusin kertoa jonkin positiivisen uutisen isälle. Olen kiitollinen myös itselleni. En ole ihminen, joka helposti pyytää apua, käy lääkärissä tai keskustelee tunteistaan. Mutta jostain minä vain tiesin, että nyt on pakko soittaa jonnekin ja pyytää apua. Voimia ja päättäväisyyttä ei ollut paljon, mutta joku päässä sanoi, että nämä tunteet täytyy saada jäsenneltyä. Muuten ei sydän ja pää kestä. Keskustelut kotona puolison kanssa olivat toki tärkeitä nekin, mutta minulle oli tärkeää, että keskustelukumppanina oli joku täysin ulkopuolinen. Joku jolle oli pakko kertoa kaikki ihan alusta alkaen ja piirtää kuva isästä ja tilanteesta sellaisena kuin minä sen näin. Ja kriisikeskuksen ammattilainen osasi tietysti kysyä oikeita kysymyksiä. Jatkoimme tapaamisia vuoden verran aina muutaman viikon välein. Niissä keskusteluissa sain ottaa etäisyyttä omaan tunnemyrskyyni ja pystyin käsittelemään yhden tunteen kerrallaan. Asiasta puhuminen siitä tietämättömien ihmisten kanssa tuntuu edelleen vaikealta. Aina sitä miettii, että haluaako viedä keskustelun tähän suuntaan, kun joku kysyy jotain isästä. Kai sitä kuvittelee olevansa jotenkin yksin tämän kanssa. Mutta mitä useamman ihmisen kanssa isän kuolemasta ja itsemurhasta puhuu, sitä useammin huomaa, että meitä itsemurhan tehneiden omaisia on täällä aika paljon. Ja sitä tärkeämmältä puhuminen tuntuu. Puhuminen helpottaa. Suru muuttaa ihmistä. Surun käsitteleminen muuttaa ihmistä. Surun käsittelemättä jättäminen muuttaa ihmistä. Haluan toivottaa kaikille surun keskellä eläville voimia sen käsittelemiseen. Kertokaa tarinaanne myös muille. Puhuminen helpottaa. Jussi Olavi Jokinen |
