KINKKUA, KINKKUA!

Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä 28.12.2012 Suoraa housua -pakinasarjassa

Joulu on ihmisen parasta aikaa. Ainakin lihavan ihmisen. Päivä kaupalla aikaa, eikä mitään muita velvollisuuksia kuin syödä valtavat määrät ruokaa ja rauhoittua. Liikuntaa miettiessä voi vaan katsella ulos ikkunasta pimeään, kylmään maailmaan, ja todeta: ei tänään. Maata sohvalla katsellen lapsuutensa piirrettyjä, ja miettiä, että miten ihmeessä ne ovat ikinä olleet sallittuja lapsille. Karhuja metsästävä koira-armeija, kepillä hakkaava mutanttikilipikonna ja lasereilla aseistettua dinosaurusta ratsastava steroidimöhkäle, niistä ovat minun tonttulakkiin pyyhityt nostalgia-kyyneleeni tehty. Ainoana vaarana näin nautinnollisessa joulunvietossa on kinkun ääressä vietettyjen orgastisten ahmintahetkien herättämät kannibalismi-epäilyt.

Paitsi, että joulu on monin puolin lihavan miehen unelmien täyttymys, se myös inspiroi suuruuteen. Juhlan keskiössä on maailman tunnetuin keskivartalolihavuudellla sinuattu muoti-ikoni. Mies, joka olemuksellaan todistaa, että lihavat ovat leppoisia. Joulupukki, tuo maailman rakastetuin läski. Mies, johon luotetaan niin paljon, että hänen syliinsä istutetaan kasoittain lapsia, huolimatta siitä, että jo nimi paljastaa miehen olevan viriili ja vapaamielinen alfauros. Hahmo, joka levittää rakkautta ja iloa kaikkiin maailman ihmisiin. Ja kaikki tämä tekemällä töitä ainoastaan yhden päivän vuodessa. Se, jos mikä, inspiroi kaikkia meitä maailman wannabe-laiskoja ihmisiä.

Näin joulupyhien jälkeen sieluun hiljalleen hiipivää tyhjyyttä täyttämään rientää uusivuosi, lihavan ihmisen pahin vihollinen. Juhla, jossa syödään nakkeja. Nakkeja, aivan niin kuin kukaan ei muistaisi, että koko edellinen viikko on mennyt kokonaista sikaa mutustaessa, mikä vastaa suunnilleen samaa kuin ottaisi mikropitsan mukaan michelin-luokan ravintolaan. Juhla, jossa katsotaan tulevaisuuteen yltiöpäisellä optimismilla. Tehdään turhia lupauksia, joiden tarkoitus on parantaa triviaaleja käytösmalleja, ja joiden tiedetään rikkoutuvan ennemmin tai myöhemmin. Siitä huolimatta niiden rikkomisesta aiheutuvalla itsesäälillä elää suuri osa koko self-help-teollisuudesta. Juhla, jossa yritetään todistella itselleen, että ensi vuonna kykenee rikkomaan kaavansa ja tekemään parempia päätöksiä, samalla kun räjäyttää rahaa savuna ilmaan ihan vaan sen takia että niin on tehty aina ennenkin.

Voisi kuvitella, että edellisen purkauksen jälkeen olisi hyvin tekopyhää tehdä uudenvuoden lupaus. Ja kuvitelma voisi olla oikeassa. Mutta koska lihavalta ihmiseltä tuhoutuu viimeistään teini-iässä joko itsetunto tai kyky tuntea häpeää, olen valmis tekemään omani. Ensi vuonna lupaan yrittää olla onnellisempi. Olen tajunnut suoraa housua –liikuntaprojektin myötä, että liikunta todellakin on pieni osa onnellisuutta. Liikunta liikunnan takia on edelleen saatanasta seuraavana, mutta liikunta terveyden takia tuottaa onnellisuutta. Eihän tässä ole kyse mistään suuresta ahaa-elämyksestä, mutta on tärkeää välillä muistuttaa itseään perusasioista kiireisessä nykymaailmassa. Terveys, läheiset ihmiset ja hyvän työn tekeminen, niistä on minun ensi vuoden onnellisuuteni tehty.

Jonne Suopajärvi
Lentävä Poro