JAKSAA, JAKSAA

Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä 3.8.2012 Suoraa housua -pakinasarjassa

Liikunta on täynnä kuluneita sanaparsia, joiden toistamisen on tarkoitus sytyttää uupuneen käppäilijän sisäinen palo, saada hupipalloilija pelaamaan kuin Maradona tai puristaa kaikki ihmisestä löytyvä raivo ja sisu yksittäisen suorituksen taakse lainaamalla Seppo Rädyn runollisia sanoja Atlantan olympialaisten naisten keihäsfinaalista. Oma suosikkini on varsinkin lenkkipolulla kuultu, mutta sujuvasti lajirajat rikkova, ”jaksaa, jaksaa”.

Minä olen lihava ja huonokuntoinen mies. Parin kuukauden treenaus on tehnyt pienen loven molempiin väittämiin, mutta pieni lovi ei isossa kummussa helposti näy. Ei siis vaadita kovin pitkää lenkkipolkua, että tämä poika läähättää kuin vanha mies strippibaarissa. Aikani puuskuttettuani näen silmiini kertyneen hikilammikon läpi, kuin kala akvaariostaan, kuinka omistajani, anteeksi, treeninatsini, anteeksi, henkilökohtaisen liikunnanohjaajani ja kaikin puolin ihanan ihmisen, Annastiinan, ylläpitämä vauhti on jättänyt minut muutamalla askeleella taakseen. Olen kuin peura ajovaloissa, sillä tiedän mitä on tulossa.

”Jaksaa, jaksaa!”, ja samassa hetkessä tunneryöppy valtaa sisimpäni. Miten voikaan yhteen pienene fraasiin sisältyä niin paljon ristiriitaa. Pinnallisesti ”jaksaa, jaksaa” on vain iloinen kannustushuuto. Tarkemmin tarkasteltuna sen huomaa olevan häpeään kastettu nahkaruoska, jonka ainoana tarkoituksena on piiskata märehtivää poroa eteenpäin. Pitemmän lenkin jälkeen olo on tämän sanaraipain jäljiltä kuin Jeesuksella siinä Mel Gibsonin leffassa, paitsi että meidän ohjaajamme on natsi ainoastaan kurinpidollisessa mielessä.

Tämä saatanallinen huudahdus on yhtä aikaa kannustus, käsky ja pilkka. ”Jaksaa, jaksaa”, eli ”minä uskon, että sinä pystyt siihen!” tai ”Jaksa. Jaksa, tai punnerrat.” sekä ”Et jaksa, et tämän vertaa jaksa. Olet laiska ja lihava, tässä sinulle palkintona kaikki nöyryytävät muistot lapsuuden liikuntatunneilta kätevästi pikakelattuna, ole hyvä.”

On suorastaan naurettavaa, että kaikesta tästä huolimatta, se toimii. ”Jaksaa, jaksaa”, ja taas nousee Jonnen jalka kepeämmin. ”Jaksaa, jaksaa”, ja niin loppuu Jonnen kakominen tien pientareella ja matka jatkuu. Ärsytys ja kapinahenki ovat hyviä motivaattoreita. Niin myös kannustus. Tieto siitä, että joku jaksaa hölkätä samaa matelevaa tahtia sinun kanssasi ja vielä huudella huolehtivasti, jotta sinun elämäsi olisi terveempää, saa kyynisimmänkin silavakimpun tekemään parhaansa.

Liikunnassa on eittämättä totta vanha väittämä, jonka mukaan kliseet ovat kliseitä koska ne toimivat. Joka muuten on itsessäänkin klisee, joka toimii. Kuluneiden sanaparsien takaa löytyy usein ajattomia ajatuksia, joiden ilmaisu on vain helpointa hyviksi todetuilla sanavalinnoilla. Tälläisen näyttelijän retkun on helppo eksyä sanoihin ja niiden merkityksiin, koska ne ovat turvallisia ja ymmärrettäviä. Jalkojen liikuttaminen vuorotellen eteenpäin, se on hankalaa ja vaarallista. Mutta ehkä jonain päivänä, kun tämä kuntoiluprojekti muuttuu tavaksi, minäkin ymmärrän ja uskallan, ehkä jopa nautin. Mutta siihen asti täytyy vain jaksaa, jaksaa.

Jonne Suopajärvi
Lentävä poro