Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä 28.12.2012 Suoraa housua -pakinasarjassa

Joulu on ihmisen parasta aikaa. Ainakin lihavan ihmisen. Päivä kaupalla aikaa, eikä mitään muita velvollisuuksia kuin syödä valtavat määrät ruokaa ja rauhoittua. Liikuntaa miettiessä voi vaan katsella ulos ikkunasta pimeään, kylmään maailmaan, ja todeta: ei tänään. Maata sohvalla katsellen lapsuutensa piirrettyjä, ja miettiä, että miten ihmeessä ne ovat ikinä olleet sallittuja lapsille. Karhuja metsästävä koira-armeija, kepillä hakkaava mutanttikilipikonna ja lasereilla aseistettua dinosaurusta ratsastava steroidimöhkäle, niistä ovat minun tonttulakkiin pyyhityt nostalgia-kyyneleeni tehty. Ainoana vaarana näin nautinnollisessa joulunvietossa on kinkun ääressä vietettyjen orgastisten ahmintahetkien herättämät kannibalismi-epäilyt.

Paitsi, että joulu on monin puolin lihavan miehen unelmien täyttymys, se myös inspiroi suuruuteen. Juhlan keskiössä on maailman tunnetuin keskivartalolihavuudellla sinuattu muoti-ikoni. Mies, joka olemuksellaan todistaa, että lihavat ovat leppoisia. Joulupukki, tuo maailman rakastetuin läski. Mies, johon luotetaan niin paljon, että hänen syliinsä istutetaan kasoittain lapsia, huolimatta siitä, että jo nimi paljastaa miehen olevan viriili ja vapaamielinen alfauros. Hahmo, joka levittää rakkautta ja iloa kaikkiin maailman ihmisiin. Ja kaikki tämä tekemällä töitä ainoastaan yhden päivän vuodessa. Se, jos mikä, inspiroi kaikkia meitä maailman wannabe-laiskoja ihmisiä.

Näin joulupyhien jälkeen sieluun hiljalleen hiipivää tyhjyyttä täyttämään rientää uusivuosi, lihavan ihmisen pahin vihollinen. Juhla, jossa syödään nakkeja. Nakkeja, aivan niin kuin kukaan ei muistaisi, että koko edellinen viikko on mennyt kokonaista sikaa mutustaessa, mikä vastaa suunnilleen samaa kuin ottaisi mikropitsan mukaan michelin-luokan ravintolaan. Juhla, jossa katsotaan tulevaisuuteen yltiöpäisellä optimismilla. Tehdään turhia lupauksia, joiden tarkoitus on parantaa triviaaleja käytösmalleja, ja joiden tiedetään rikkoutuvan ennemmin tai myöhemmin. Siitä huolimatta niiden rikkomisesta aiheutuvalla itsesäälillä elää suuri osa koko self-help-teollisuudesta. Juhla, jossa yritetään todistella itselleen, että ensi vuonna kykenee rikkomaan kaavansa ja tekemään parempia päätöksiä, samalla kun räjäyttää rahaa savuna ilmaan ihan vaan sen takia että niin on tehty aina ennenkin.

Voisi kuvitella, että edellisen purkauksen jälkeen olisi hyvin tekopyhää tehdä uudenvuoden lupaus. Ja kuvitelma voisi olla oikeassa. Mutta koska lihavalta ihmiseltä tuhoutuu viimeistään teini-iässä joko itsetunto tai kyky tuntea häpeää, olen valmis tekemään omani. Ensi vuonna lupaan yrittää olla onnellisempi. Olen tajunnut suoraa housua –liikuntaprojektin myötä, että liikunta todellakin on pieni osa onnellisuutta. Liikunta liikunnan takia on edelleen saatanasta seuraavana, mutta liikunta terveyden takia tuottaa onnellisuutta. Eihän tässä ole kyse mistään suuresta ahaa-elämyksestä, mutta on tärkeää välillä muistuttaa itseään perusasioista kiireisessä nykymaailmassa. Terveys, läheiset ihmiset ja hyvän työn tekeminen, niistä on minun ensi vuoden onnellisuuteni tehty.

Jonne Suopajärvi
Lentävä Poro

Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehdessä 13.12.2012 Suoraa housua -pakinasarjassa

Nyt se on tapahtunut. Olen kohdannut liikuntamuodon, joka on tyrmännyt minut täysin. Pari tuntia aktiiviharjoitusta, ja olin vakuuttunut elämän tappiosta ruumillisen ja sielullisen tuskan edessä. Kyseessä on täyskontaktilaji, jossa parhaimmillaan sadat ihmiset ottavat mittaa toisistaan, tehtävänään koota mystisen listansa kaikki asiat yhteen, ja poistua suoritusalueelta mahdollisimman nopeasti, kyynerpäitä säästelemättä. Puhun tietenkin joulushoppailusta.

Joulushoppailu on liikuntaharrastuksista kallein ja vaativin. Sadistinen kilpailu, jossa kanssakisaajat ovat pelkkiä hidasteita, todelliset vastustajasi ovat sinä, ystäväsi ja perheesi. Vaatii tarkkaa kuuloa, staminaa ja aitoa tappajanvaistoa urkkia huomaamatta, mitä sinulle rakkaimmat ihmiset eniten haluavat, sinun budjettiisi sopivassa hintaluokassa, ja sitten yllättää heidät täysin. Tavoitteena on aito ilo ja onni, todellisuutena useimmiten karvaasta tappiosta kertova ”ihan kiva”.

Kisassa itseään ja rakkaitaan vastaan on hyvin tärkeää tuntea itsensä. Harrastusmuoto kannattaa valita oman taitotasonsa mukaan.

Hikiset kasvot, aukinainen talvitakki, viidettä päivää päällä oleva lumiukkopaita sekä katse, joka jatkuvasti etsii jotain, ja kaikkea, löytämättä kuitenkaan ikinä mitään. Niistä tunnistat aloittelevan joulushoppaajan. Tämä ainoastaan joulukuussa tavattava, erehdyttävästi lipeäkalaa muistuttava, ihmislajike on tunnettu paitsi kyvystään olla tiellä missä tahansa, myös huokailustaan, joka on sellaisenaan päätynyt onomatopoeettiseen sanakirjaan kuvaamaan sekä turhautumista, että epätoivoa.

Lajin edistyneempi yksilö, joka muistuttaa sinua kaikesta mitä olet ikinä jättänyt tekemättä, on tavattavissa luonnonmukaisessa ympäristössään heti juhannuksen jälkeen. Tämän porkkanalaatikon inhimillisen muodon voi tunnistaa joululauluja tapailevasta hymystä,  päättäväisestä kävelystä, marmorikynttilöistä, sekä kutsuhuudostaan ”kai nää lakanat on egyptiläistä puuvillaa?”. Samaista kutsuhuutoa käytettiin jo vuonna 1976 Tukholman yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todistamaan puheen ja yhtäkkisten massiivisten aivoverenvuotojen välinen korrelaatio, joka tunnetaan nykykielessä tuttavallisemmin pään räjähtämisenä.

Minä kuulun ehdottomasti ensimmäiseen, aloittelevaan, ryhmään. Tein oman harrastukseni kanssa valtavan virheen, ja hyppäsin suoraan edistyneelle kentälle, kauppakeskuksen esteradalle. Aloittelijana minun olisi pitänyt tajuta, että minulle mieluisin shoppailupaikka sijaitsee siellä missä nautin urheilustakin eniten, eli virtuaalimaailmassa. Siellä voi ylpeästi pelkät kalsarit jalassa kysyä herra Googlelta, mitä äiti tahtoo joululahjaksi vuonna 2012, ilman pienintäkään häpeää. Kun samaa yrittää reaalimaailmassa, saa vastaukseksi paheksuvia katseita ja edistyneiden alanharjoittajien vilpitöntä halveksuntaa.

Edistyneille joulushoppaajille sopivin paikka on siellä missä muutkin menneisyyden syyllisyydentunnot majailevat, terapeutin vastaanotolla.

Hyvää joulua!

Jonne Suopajärvi
Lentävä Poro